24.4.2014

Purkki - Jar

Kerroin aikaisemmassa postauksessa Kilta-tuolin tarinan. Sain samalla reissulla lahjaksi lasipurkin, josta ajattelin kertoa lisää. 

Tämä kyseinen hillopurkki on Ball -tehtaan valmistama. Ball Corporation, alunperin Ball Brothers Glass Manufacturing Company perustettiin 1880, pääkonttori sijaitsee nykyään Broomfieldissä, Coloradossa. Veljeksiä oli viisi ja heillä oli tehdas Buffalossa, joka valmisti tinapurkkeja esimerkiksi öljyn ja maalin varastoimiseen. 1883 he siirtyivät valmistamaan lasisia hillotölkkejä Indianaan, Buffalon tehtaan tulipalon jälkeen. Nämä purkit ovat todella yleisiä ja tunnettuja Amerikassa, joten mistään harvinaisuudesta ei siis ole kyse. Purkit tehtiin värillisestä lasista, koska värillinen lasi suodatti valon paremmin ja siksi elintarvikkeet säilyivät pidempään. Jos nyt ymmärsin oikein tämä purkki on juurikin tätä vanhaa tuotantoa, ehkäpä jostain 40-luvulta. Purkissa on kaunis häivähdys turkoosinsinistä, tätä väriä kutsutaankin "Ball-blue" -väriksi. Harvinaisempia värejä ovat tumman vihreät, mustat sekä maitolasiset purkit. Sain tämän purkin siis lahjaksi ja kuulin, että näitä käytetään edelleen säilömiseen. Kannen ja purkin väliin laitettiin vaseliinia, jotta hillot säilyivät paremmin. Tässäkin yksilössä on vielä hieman vaseliinin jäänteitä. 

Innostuin katselemaan millaisia DIY-ideoita tästä purkista on tehty, joita löytyikin monta Pinterestistä. Nyt tietysti haluaisin näitä purkkeja lisää :) Tämä on sen verran kaunis yksilö, että voisin kuvitella säilyttäväni näissä vaikka mitä kuiva-aineita. Google siis laulamaan, uskon, että esimerkiksi eBaysta näitä voisi löytyä ihan pilkkahinnalla...?

I told earlier posting story about Kilta-chair. I got this Ball jar as a gift from couple, who i bought that chair. I think it´s old and i fell in love of it! The colour is so perfect and I think I need more of these (my man will love this idea, because he thinks that our home is allready full of all kind of stuff ;).

I found some nice DIY-ideas from Pinterest

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikö olekin! Harvemmin täällä tulee vastaan näitä "jenkkiläisiä" arkitavaroita.

      Poista
  2. Hei Noora, Here's a good website to roughly see the dates of these jars by looking at the logo fontscripts.
    http://www.minnetrista.net/blog/2013/06/27/ball-family-history/how-to-date-a-ball-jar/
    Kevät terveisin, "The jenkkilaiset" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, thank you for the tip! If I go some day in New York (hopefully in next year), I´m gonna bring these jars in Finland with me. I absolutely love it!

      Poista