5.8.2013

Viidessä viikossa puolimaratonille?

Ajattelin kokeilla hieman rajojani. 

Minun piti juosta vuosi sitten puolimaraton, mutta minut yllätti penikkatauti, kuukauden juoksukielto ja hidas palaaminen juoksun pariin. Matto siis vedettiin jalkojen alta ja treenaaminen puolikkaalle keskeytyi. Olin niin pettynyt, että melkein heitin lenkkarit kaapinpohjalle ja ajattelin, että ei ikinä enää. Aloitin varovaisesti kävelylenkeillä ja näin sisäänajoin uudet juoksukengät. Hiljalleen aloitin kevyesti hölkkäämään purulla, asfaltti kun ei ollut ystäväni. Siirryin lenkkeihin, joissa puolet matkasta oli purua ja puolet asfalttia. Kun jalat alkoivat hiljalleen tottumaan juoksemiseen, ostin kompressiosukat sekä pilatesrullan. 

Mikä tilanne on nyt?

Suunnon mukaan juoksin kesäkuussa 77 km, pääasiassa lyhyinä 7-9 kilometrin aamulenkkeinä.

Miten jalat voivat?

Avaan pohkeet 1-2 kertaa viikossa pilatesrullan avulla ja jatkan käsittelyä kylmägeelillä. Kompressiosukat ovat olleet pelastus ja uskon, että juoksua tukeva kuntosaliharjoittelu on myös auttanut. 

Kuntosalilla olen käynyt lenkkien lisäksi kolme kertaa viikossa. Tähän tulee nyt seuraavan kuukauden ajaksi muutos, koska haluan keskittyä pääasiassa juoksukunnon kohottamiseen ja juosta puolimaraton läpi kahden tunnin aikatavoite mielessäni. 

Sunnuntaina kävin testilenkillä. Juoksin 17,8 km aikaan 1:56. Halusin kokeilla, mitä pohkeet ovat mieltä tällaisesta pidemmästä rasituksesta. Pientä kipua on tuntunut oikeassa pohkeessa, mutta se ei ole normaalista poikkeavaa. En ole vielä ilmoittautunut puolikkaalle, enkä vielä tiedä ilmoittaudunko, mutta otan tavoitteeksi nostaa lenkkien määrää sekä kilometrien määrää seuraavan kuukauden ajaksi. Jos tuntuu hyvältä, juoksen puolikkaan, jos ei, en ilmoittaudu ollenkaan. Luulen, että seuraavan parin viikon aikana huomaan, jos jalat eivät kestä harjoitusmäärää.

Ajattelinkin nyt pitää blogiani treenipäiväkirjan muodossa ainakin hetken aikaa. Katsotaan mihin minusta on.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti