13.8.2014

Syksyn sävel.






Alkaako sinullakin elokuussa soimaan päässä Juicen Syksyn sävel? Minulla alkaa, tämän lisäksi marraskuussa Miljoonasade kilistelee kaljakoria päässäni (mietin edelleen mikä on mandoliinipuu?) ja keväällä Tavaramarkkinat tarjoilee salmiakkia. Eikö ole jännä miten me suomalaiset kieriskelemme monta kuukautta vuodesta pimeydessä ja loskassa, käännämme puukkoa haavassa ja teemme tästä kaikesta kurjuudesta vielä lauluja? Niin ihanan keväänkin saamme kuulostamaan suorastaan maailmanlopulta. No onhan näitä poikkeuksiakin, en minä sillä, mutta onhan se totta, että suomalaisilla on hieman taipumusta melankoliaan.

Vasten suomalaista negatiivisuutta, minä itse rakastan elokuuta ja varsinkin syksyä! Pimenevät illat, kynttilät, villasukat… kaiken uuden alku! Televisio herää taas eloon, en malta odottaa kaikkia uusia sarjoja, jotka alkavat. Juokseminen on paljon mukavampaa viileällä säällä, kesän herkuttelu motivoi kunnon punttitreenien pariin. Kaupasta saa taas ihania suomalaisia juureksia ja pataruoat alkavat taas maistumaan… punaviinistä puhumattakaan. Pesänrakennusvietti herää ja automaattisesti alan etsimään varastosta sohvalle pehmeimmät tyynyt ja viltit. En malta odottaa. että pääsen käpertymään niiden keskelle ruotsalaisen dekkarin kanssa ja siemailemaan jättikupista teetä. Ah.

Kun yksi aikakausi päättyy, uusi alkaa, siitähän näissä alussa mainitsemissani kappaleissakin on kyse. Ensin ikävä vaivaa ja pyöriskellään hetki itsesäälissä, mutta aina edessä on jotain uutta ja lohduttavaa, toivoa. Kun yksi ovi sulkeutuu, uusia kyllä aukeaa, siihen minä luotan. Tämä syksy tulee olemaan itseni kohdalla erilainen, kuin koskaan aikaisemmin ja innolla, jopa hieman jännittyneenä odotan kaikkea tulevaa! 

Vaikka saatamme ikävöidä kesää, niin yritetään pitää mieli kaikesta huolimatta positiivisena ja miettiä mitä ihanaa syksy tuokaan tullessaan! Nautitaan vielä näistä lämpimistä päivistä! Niin ja olemmehan me koko ajan lähempänä tulevaa kesää, tässä nyt on vain pari aikakautta välissä… 

2 kommenttia:

  1. Melkein jopa hassua, että luettelit minun korvamatoni tuossa yllä. Tykkään, että meillä on neljä vuodenaikaa. Jokaisen alku on, kuin kääntäisi uuden sivun elämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minä saan kiittää isosiskon (silloista) musiikkimakua, että opin kuuntelemaan näitä ysäriklassikoita :) Samaa mieltä kanssasi, Suomi on monella tavalla upea maa ja vuodenajat ovat yksi rikkaus.

      Poista