Viisaat ovat sanoneet, että kaikki loppuu aikanaan. Entäs se tyhjiö, jonka tämä "kaikki" jättää? Taidenäyttelyni avajaiset ovat lauantaina ja kuukausi siitä eteenpäin, yksi tauluni huutokaupataan. Olen tässä miettinyt, että mitä sitten? Entä jos yhtään taulua ei mene kaupaksi, niin minne laitan ne kaikki? Lahjoitan kavereille? Pelottaa ja jännittää, millaisen vastaanoton saan. Entä, jos en saa yhtään varoja kerättyä hyväntekeväisyyteen? Entä, jos kukaan ei tarjoa mitään huutokaupattavasta taulustani? Noloa.
Minun taulujani ei ole ollut esillä aikaisemmin julkisissa paikoissa, ehkä tämä hermoilu on ihan normaalia?
Olen myös miettinyt, jatkanko maalaamista entiseen tapaan. Saisinko taulujani jonnekin esille? PItäisikö minun alkaa markkinoimaan itseäni enemmän? Taidan ottaa ensin kritiikin vastaan ja mietin sen jälkeen näitä asioita.
Niin ja ne olympialaisetkin loppuivat. Rakkaat penkkiurheilijat, ymmärrän teitä ja sitä loppumisen aiheuttamaa tyhjiötä. Se tunne on aika inhottava...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti