Halloween meni, kurpitsa jäi.

Ostin elämäni ensimmäisen myskikurpitsan (eli butternut -kurpitsan). Mietin, mitä kaikkea siitä voisi tehdä. Kurpitsakeitto, kurpitsapannukakku, kurpitsapasta, kurpitsarisotto... löytyihän näitä vaihtoehtoja ja tietysti tylsänä (sekä haluan-onnistua-varmasti) päädyin turvalliseen ratkaisuun, paahdettuun kurpitsaan. Kurpitsa meni uuniin paahtumaan kokonaisen broilerin kaveriksi. Lämmin kurpitsa tarjoiltiin rucolapediltä, jonka seuraksi pääsi pannulla paahdettuja pähkinöitä sekä öljypohjainen kastike, johon laitoin ainakin siirappia, soijaa, valkoviinietikkaa sekä cayennenpippuria, mustapippurin lisäksi. Tein myös jo hyväksi havaitsemaa, itse kehiteltyä "vuohenjuustolevitettä" (olen tehnyt aikaisemminkin) sekä paahdettuja ruisnappeja. Miksi ruisnappeja? No, niitä nyt sattui sopivasti olemaan, sopivan kuivahtaneena. Tuo kokonainen broileri on sellainen, että sitä on todella vaikea saada epäonnistumaan, lopputulos on aina mehevä. Toinen osapuoli siivoaa itselleen siipi- ja koipipalat, minä tyydyn mielelläni rintapalaan. Onkohan tämä nyt sitä hieman parempaa arkiruokaa?

Perjantaiperjantaiperjantaiperjantai

Perjantai. Paras viikonpäivä! Loppuvuodeksi on viikonloput buukattu täyteen jos millaista ohjelmaa. Onneksi hileinen ja bileinen marras- ja joulukuu huipentuu rentoon lomailuun, jota jo odotan malttamattomana. Mukavaa ja etenkin R E N T O A viikonloppua! Virittelen jo mielessäni, mitä hyvää sitä kokkailtaisiin lauantaina... 

Volkkareiden hautausmaa.

Löysimme hylättyjen Volkkareiden hautausmaan. Nimesin vanhuksen Baby blueksi kauniin värinsä takia. Toinen raato oli kuormalavalla, odottamassa ilmeisesti viimeistä matkaansa.

Perintökalleuksia.

Minun ensimmäinen järjestelmäkamerani oli Canon AE-1. Sen avulla opettelin kuvaamaan ja jopa kehitin itse kuvani. Pelastin mummini kaapista ukin vanhoja kameroita. Mummi oli heittämässä näitä aarteita roskiin, siinä vaiheessa minä haukoin henkeäni ja nappasin kamerat sekä objektiivit parempaan talteen (enemmän ja vähemmän koristeeksi hyllyyn). Minusta taitaa tulla vanhojen kameroiden kerääjä, sen verran olen ihastunut näihin...

Edessä oleva Canon on tosiaan ensimmäinen järjestelmäkamerani. Takana olevat Minolta sekä laatikkokamera ovat ukkini perintöä. Kaikki ovat toimivia kapistuksia, tosin tuohon laatikkokameraan ei taida enää löytyä filmiä mistään, en ainakaan Suomen puolelta löytänyt...?

Oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.

En muistanut, että Kolilla on näin kaunista. Kävin Kolilla joskus pikkutyttönä ja muistan, kuinka jännää oli mennä tuolihissillä. Huipulla, aikaisin aamulla, onnistuin nappaamaan aamu-usvan. Huipulla tuuli ja satoi, mutta sepä ei haitannut. Nämä kuvat on napattu ennen kuin ruska pääsi kunnolla vauhtiin. Voin vain kuvitella miten upeaa tuolla on aurinkoisena syyspäivänä, kun metsä hehkuu värejä. 

Ikävä Nizzaan.

Tuli ikävä kesää ja Nizzaa. TIedän mikä tähän ikävään auttaa. Taidan nauttia tänään ranskalaista punaviiniä ja tehdä pastaa. 

Naminami.

Tässäpä yksi toimiva resepti vaikkapa viikonlopun alkuruoaksi. Tätä voisi kyllä syödä ihan pääruokanakin, mikäli pitää punajuuren ja vuohenjuuston toimivasta liitosta.  

Kypsennä punajuuria kuorineen uunissa, folion sisällä, noin tunnin verran, asteita saa olla n. 175. Siivuta punajuuret esimerkiksi mandoliinilla oikein ohueksi viipaleeksi ja asettele lautaselle, niin että viipaleet eivät mene paljon päällekkäin. Pyöräytä pinnalle pippuria ja suolaa sekä oliiviöljyä (lisäksi voi vielä laittaa tummaa balsamicoa ja/tai hunajaa). Vuohenjuustosta käytän tuorejuustoversiota. Sitä myydään pienissä paketeissa, tässä versiossa ei ole kuorta ollenkaan ja maku on hieman pehmeämpi. Notkista vuohenjuusto esimerkiki (kevyt)kermalla tai maidolla, raasta sekaan yhden sitruunan kuori sekä rouhaise mustapippuria muutama kierros. Itse pursotin juustosta pienet keot lautasen reunoille. Kruunaa koko komeus paahdetuilla pinjansiemenillä sekä rucolalla. Kylkeen vielä hyvää punaviiniä ja nautinto on taattu.

Ainakin meidän pöytäseurue hiljeni täysin, kun tätä oli alkupalaksi...