11.6.2014

Kesä ja kärpäset.

Tässä tapauksessa lokit ja linnut! Tiedättekö, meidän pihapiirissä asuu harvinaisen äänekkäitä lintuja. Viime kesän sirkuttava (todella ärsyttävä) yksilö saapui jo muutama viikko sitten, mutta nyt näitä sirkuttajia on todella monta. Olen nyt monena yönä valvonut ja kuunnellut, kun linnut ovat pitäneet omia reviiritaisteluitaan meidän pihapuissa. Kuulostaa oudolta ja naurettavalta, mutta näin se vaan on. Mietin jo, että onkohan linnuilla jotkut omat jengisodat? Sen verran äänekästä menoa oli. Helvetin Varpuset ja Tiaisdokset siellä varmaan ottivat yhteen lokkien kiljuessa taustalla. Heh. 

Tässä siis syy, miksi en ole iltaisin enää jaksanut istahtaa koneen ääreen ja kameraa en ole edes vilkaissut. No ehkä tämä kesä muutenkin on niin täynnä kaikenlaista tekemistä ja projektia, että bloggaaminen jää väkisinkin vähemmälle. En ajatellut potea huonoa omaatuntoa tästä hitaasta kirjoitustahdistani, mutta lupaan sitten syksyllä ryhdistäytyä! Syksyllä, mikä kamala sana.
  





Nämä kuvat ovat viimeisimmältä mökkireissultamme. Olen ottanut kymmeniä kuvia juuri tältä samalta kohdalta ja silti joka kerta, kun on tyyntä ja aurinko laskee, hipsin laiturille kamerani kanssa. Tässä maisemassa vaan on jotain maagista. Tajusin tässä samalla, että juhannukseen on enää reilu viikko aikaa! Apua.

Mutta olenhan minä tosiaan saanut jotain aikaiseksikin. Lisäsin tähän loppuun pari (huonoa) kännykkäotosta (kun en ole siihen kameraan laiskuuttani koskenut) tulevista tauluista. Hieman ovat vielä kesken, mutta siellä ne parvekkeella kuivuvat ja odottelevat seuraavaa värikerrosta. Niin ja käykääpäs katsomassa, kun yksi tauluni löysi paikkansa täältä. Tulipas aikamoinen sillisalaatti tästä tekstistä. Ei nämä kuvatkaan nyt kovin miellytä esteetikon silmää, mutta suotakoon se nyt minulle tämän kerran. Syytän niitä pikkulintuja, jotka visertävät vieläkin jossain korvanjuuressani...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti