18.1.2014

What ever you decide to do, make sure it makes you happy.


Tahtomattani pidin pienen tauon blogissani. En halua kertoa tekosyyksi kiirettä, koska aikaa löytyy aina, esimerkiksi aikaa saa lisää heräämällä aikaisemmin. Juu, ei tuo aamutreeni tuntunutkaan niin pahalta, kuin kuvittelin. Illat ovatkin tällä hetkellä täysin pyhitetty tulevan näyttelyni järjestämiseen. Kerron näyttelystäni myöhemmin, kunhan viimeisetkin yksityiskohdat ovat tiedossani. En kyllä malta odottaa...

Talvikin humpsahti hetkessä tänne itä-Suomeen ja ai että... olen ollut kuin eri ihminen. Heti, kun aurinko paistaa, hurraan mielessäni "kevät kevät kevät...". Tulppaaneja en ole vielä ostanut, mutta päivä on kyllä ihan pikkuisen pidentynyt. Seuraava kuukausi menee niin tärpätinhuuruissa, että herään luultavasti niistä seuraavan kerran maaliskuussa.

Mutta, olen minä sentään ehtinyt kokkailemaan, koska ihmisen pitää myös syödä. Vaikka tuo minun mieheni on pitänyt minut viime aikoina oikein hyvissä ravinnoissa (tilattiin muuten Safkaa 2, jee jee, odotan!), olen minäkin jotain pientä ehtinyt keittelemään. Tässä siis mainio punajuurikeiton ohje, tai ohje ohje, en mittaillut mitään sen kummemmin. Ideana kuitenkin on paahdetut punajuurten ja paahdettujen valkosipuleiden liitto.

Ensiksi punajuuret uuniin n. tunniksi tiiviiseen foliopakettiin (asteita taisi olla 200?), valkosipulin taisin laittaa vähän myöhemmin perään. Sitten kuullotin sipulia kattilassa, lisäsin punajuuret ja valkosipulit sekä vettä perään. Maustoin timjamilla, suolalla, pippurilla sekä sitruunalla, laitoin myös kasvis(vai kana-?)liemikuution. Lisäsin myös lorauksen hunajaa. Ainekset sileäksi sauvasekoittimella, pinnalle paahdettuja ruistikkuja (jälkiuunipaloista tulee niiiin hyviä, varsinkin valkosipulilla höystettynä) ja kurpitsansiemeniä. Tarjoaisin tämän vuohenjuuston kanssa, mutta meillä sitä oli pääruoalla, niin jätin alkukeitosta sen pois. Mutta hyvää tämä on! Kokeilkaa ihmeessä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti