No enhän minä voinut jättää tätä kristallipalloa hyllylle nököttämään. Hintakin oli ihan inhimillinen, kolme euroa. Minä en saa kiksejä uutuuksista ja uudesta designista, vaan rakastan vanhoja tavaroita. Tämä rakkaus syttyi jo "nuoruudessani", jolloin seurasin hyvin läheltä antiikkibisnestä. Jos minulta kysyttäisiin mihin haluaisin sijoittaa, niin se olisi vanha suomalainen designlasi. Mikä sen mukavampaa, kun katsella sijoitustasi hyllyssäsi, siinäpä se, pahan päivän vara. ;) Tosin en ole vuosikausiin kierrellyt antiikkimessuja, enkä tiedä enää alasta ja sen tämän hetkisestä tilanteesta yhtään mitään. Tyydyn siis näihin muutaman euron löytöihin toistaiseksi.
Pari kesää sitten, kun kävelimme Nizzassa kaupunginosassa, jossa oli pelkästään antiikkiliikkeitä, löysimme autohalliin rakennetun vanhan tavaran liikkeen. Tavaraa oli ainakin kolmessa kerroksessa, miettikää! Myytävät huonekalut olivat aseteltu huoneiksi. Oli sohvaryhmää, sivupöytiä ja kirjahyllyjä täynnä myytäviä kippoja ja kuppeja. Ihan uskomattoman kiehtova paikka ja parasta oli se, että osuttiin kohdalle vahingossa. Mukaan ei luonnollisesti tarttunut mitään, mutta muistan tuon paikan vieläkin hyvin elävästi.
Täällä Suomessa suuntaan usein antiikki- ja vanhojen tavaroiden liikkeisiin. Voin kuljeskella niissä tuntien ajan, olen oikea antiikkikauppiaiden riesa. Kirppareista en taas tykkää, en pidä siitä tuoksusta ja tuntuu, että joka paikka kutisee, kun siellä kävelee ja kutisee vielä tuntien jälkeenkin. Tiedän, tämä on nyt jokin psykologinen juttu, kun puhutaan KIRPPUtoreista, mutta minkäs teet.
Eihän tämä minun kristallipalloni ole mikään arvokas saati mikään löytö, mutta siinä vaan oli sitä jotain, joka käski minun ostaa se. Joidenkin juttujen kohdalla sitä vaan tietää, että tämä kuuluu minulle. Joskus pitää luottaa intuitioon...
Taas käynnistyi uusi viikko, tsemppiä maanantaihin!
