28.7.2014

Täällä taas!


















Siinäpä tiivistettynä viimeiset kolme viikkoa. Olipa muuten jännittävää aukaista pitkästä aikaa Blogger, en ole aukaissut sitä sitten kesäkuun. Olen kyllä kurkkinut lempiblogieni puolelle aina kun minulla on ollut pieni hetki aikaa, mutta olen varmasti missannut monta kivaa päivitystä. Täytyykin seuraavaksi kahlata lukulistaani läpi... :)

Minä palasin tänään töihin kolmen viikon kesäloman jäkeen. Lomani aikana olen nauttinut helteistä, kalastanut mato-ongella (samalla soutanut pisimmän matkan ikinä), grillaillut, tehnyt sangriaa ja käynyt elämäni ensimmäisen kerran festareilla (pisteet siitä!). Kaikinpuolin loma oli siis onnistunut, tosin työasioista en meinannut päästä irti, en sitten millään. Siksi päätin, että seuraavalla lomalla puhelin menee kiinni ja sähköpostiohjelmat poistuvat siinä samalla. Hieman harmittaa, mutta toisaalta olen erittäin onnellinen, että minulla on kyseinen työpaikka. Onneksi syyskuussa pääsemme vielä viikoksi irti kaikesta (heh, ehkä kykenen irrottautumaan, saa nähdä) ja Jouluksi päätimme myös lähteä perinteisesti reissuun. On siis jotain, mitä odottaa!

Mutta niin, kävimme myös loman alussa reissussa. Tästä tulenkin varmasti kertomaan usean postauksen verran. Myös taiteeni on herättänyt kiinnostusta, joten ehkäpä pääsette näkemään pari uutta tauluanikin piakkoin! Sitten on vielä yksi aika kiva juttu tiedossa, joka pistää tämän tytön hymyilemään päivä päivältä enemmän. Vielä en uskalla asiasta kertoa, kaikki aikanaan (eikö ole ärsyttävää...?) ;) 

Tästä tämä taas hiljalleen lähtee käyntiin, arki ja kaikki muukin!
 
Miten sinun kesäsi/lomasi on sujunut? Joko aloitit arkisen aherruksen vai vieläkö nautit tästä uskomattoman upeasta kesästä? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti