9.8.2013

Juoksuhifistelyä

Myönnän olevani varusteurheilija. Urheilu on mukavampaa, kun on kunnolliset varusteet. Juoksu on mukavampaa, kun on kunnolliset kengät. Siksipä tein muutaman hankinnan ja tein samalla pari yllättävää havaintoa. 

Ensinäkin. Minulle on tehty jalka-analyysi paikallisessa urheiluvälineliikkeessä, joka tosin on suuntaa-antava. Minulla on neutraali juoksuaskel ja tähän saakka olen juossut neutraaleilla kengillä. Käytössäni on ollut Niken Vomerot, joista olen kyllä tykännyt. 1000 kilometriä alkaa olemaan täynnä ja se kyllä näkyy. 

No. 

Mitäs minä menin sitten tekemään?

Kävin hiplailemassa sekä silittämässä ja lopulta kokeilemassa Asicseja. Kenkä tuntui hyvältä, testailin kevyesti juoksuaskelia pitkin käytäviä ja en tiedä oliko se henkistä, mutta penikkani tuntui parantuvan itsestään. Jätin unelmat vielä odottelemaan kaupan hyllylle. 

Miksi näin? 

No se hinta. 209 €. Siis 209 €. 209 €! Kai siitä olisi hieman alennusta tullut, mutta silti 209 €! 

Pinkeillä pitäisi sitten jolkotella tulevaisuudessa. Ei sillä värillä ole niin väliä... 
Jouksuhousuissani on muuten häivähdys pinkkiä... Tirsk.

Siis laatu maksaa ja olenkin laatutietoinen monessakin asiassa. Urheiluun liittyen haluan parasta, kokemuksen perusteella, hieman kalliimpi kestää kulutusta, pesua ja käyttöä paljon paremmin. Minä sitten hieman Googlailin ja löysin mitä mainioimman verkkokaupan. (Tämä ei ole mainos, vaan kerron täysin omista löydöistäni ja kokemuksistani hyväksi havaitsemistani verkkokaupoista.) Tämä tuskin tulee juoksuharrastajille yllätyksenä: www.21run.com. Tiedän, vanha juttu. Sieltäpä lähti tilaukseen samaiset Asicset, tililtä hävisi n. 100 €, kengät tulevat muutamassa päivässä. 

Hieman jopa pelottaa, mihin ostokulttuuri on menossa, koska ainakin meidän talous on verkkokauppojen vannoutunut käyttäjä. Kaupan ala on romahtanut tänä vuonna, Kaupan liitto mainitsikin ulkomaiset verkkokaupat yhdeksi syyksi. Itse ainakin hintatietoisena  kuluttajana katson aina ensimmäisenä, mitä verkkokaupat tarjoaa. 

Omakohtainen hyvä esimerkki tästä: 

Katsoin paikallisessa urheilutarvikemyymälässä juoksuun tarkoitettua vyötärölaukkua. Hintaa sillä oli 39,90 €. Nauha, lukko sekä pussukka, jossa on vetoketju. Saa vyötärölle/lantiolle kätevän säilytystilan avaimille, puhelimelle, energiageeleille jne. Pyörittelin sitä hetken käsissäni ja päätin jättää sen kauppaan. Kotona kurkkasin vakio verkkokauppani valikoimaa (www.sportsdirect.com, tätäkään ei ole minulle maksettu) ja sieltä löytyi täysin samanlainen vyötärölaukku. Hintakin oli mielestäni melko huokea... 4,20 €.

Epäseksikäs pussukka, mutta käytännöllinen. Olisi muuten ollut myös saatavilla pinkillä vetoketjulla, mutta se olisi ollut ehkä vähän liikaa tuolle toiselle osapuolelle, joka luultavasti tulee lainaamaan tätä.

Nyt olen hifistellyt juoksun suhteen, investoinnit 248,90 euron sijaan n. 110 euroa. 

Hieman omatuntoni soimaa, koska menin kauppaan ja sovitin kengät, jotka tilasin muualta. Mutta väitän että moni muukin tekee näin. Enhän minä ihan kamala ihminen ole, enhän?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti